"Marjut on lahjakas ja hyväsydäminen ammattilainen, jolla on poikkeuksellinen kyky nähdä brändin koko visuaalinen potentiaali. Marjut on luonut Road to Remedyn verkkosivut ja visuaalisen brändin logoineen.
Työskentely Marjutin kanssa on ollut todella vaivatonta. Olen erittäin tyytyväinen yhteistyöhön ja suosittelen Marjutin palveluja mielelläni muillekin."
Jenni Kaskimeri, Road to Remedy
Uusien sivujen kantava teema oli "Less is more". Siivottiin ylimääräiset liikkuvat osat pois. Tehtiin sivuista omistajansa mukaiset ja näköiset.
"Marjutin kanssa on helppoa tehdä yhteistyötä: hänellä on valmis toimintamalli ja vastaukset kysymyksiini ennenkuin itse osaan tai ehdin niitä edes esittää. Marjutin kanssa on helppoa ideoida uutta ja tuoda omat toiveensa esiin. Mikä parasta, hän osaa ohjata asiakkaan jämäkästi mutta hellästi takaisin oikealle polulle jos ideointi alkaa mennä liian rönsyileväksi ja taivaita tavoittelevaksi."
Mika Kinnunen, Vakuuttava Kinnunen Oy
"Marjut otti nopeasti kokonaisvaltaisesti verkkosivuprojektimme haltuun ja piti meidät alusta alkaen tiivisti tietoisena projektin kehittymisestä. Saimme paremmat verkkosivut kuin olimme kuvitelleetkaan. LiquidBlox oli meille uusi alusta ja Marjut opasti sen teknisessä haltuunotossa ymmärrettävästi ja loogisesti, jolloin valmiin verkkosivun siirtyminen itsenäiseen ylläpitoomme tuntui luontevalta. Marjut on erittäin ratkaisukeskeinen ja osasi esittää asiakkaan suuntaan juuri oikeat kysymykset. Verkkosivuprojekti oli yksi nopeimmista – laadusta tinkimättä!"
Lahti Sports Hub -tiimi, Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy
”Marjut teki Asselmointi Oy:lle uuden logon, visuaalisen ilmeen, verkkosivut ja esityspohjat. Toiveemme uudelle ilmeelle oli elämänmyönteisyys, leppoisuus ja pönötyksenvastaisuus, ja tässä Marjut onnistui loistavasti.
Hän teki meille selkeitä ehdotuksia ja viilasi kaiken toivomustemme mukaiseksi nopealla aikataululla. Plussaa positiivisesta ja joustavasta asenteesta!”
Juho Toivola ja Matti Jaakkola, Asselmointi Oy
Inspiraaman yrittäjä Taija Iivonen halusi kotisivut ja logon, joka kuvastaisi iloa, luovuutta ja herkkyyttä. Näin Taija kertoi yhteistyöstämme:
"Marjut toteutti yritykseni verkkosivut lupauksensa mukaan mutkattomasti 😊. Verkkosivuista tuli toiveideni mukaan selkeät ja yksinkertaiset. Marjut sai hienosti kiinni siitä millaista visuaalista ilmettä kaipasin."
Taija Iivonen, Inspiraama
Yrittäjänä arvostan ideoita, helppoutta ja joustavuutta, koska aikani on rahaa.
Liiketoimintani alkumetreillä, kalenterini alkoi täyttyä nopeasti asiakastöistä, uusien asioiden opettelemisesta ja myyntitapaamisista. Oman markkinoinnin rakentaminen meinasi pahasti jäädä jalkoihin.
Onneksi Marjut otti minuun yhteyttä. Löysimme heti ensimmäisistä keskusteluista lähtien saman aaltopituuden. Marjut esitti oikeita kysymyksiä ja ymmärsi, mitä verkkosivuilta, logolta ja yritysilmeeltäni toivon.
Työskentely yhdessä oli todella sujuvaa. Marjut kertoi selkeästi, miten projekti etenee ja millaisia tietoja hän minulta sivustoa varten tarvitsee. Pystyin koko projektin ajan keskittymään täysillä omiin töihini, kun sain valmiita ehdotuksia, jotka vastasivat toiveitani.
Erityisesti pidän Marjutin empaattisesta ja järjestelmällisestä otteesta. Yhteistyö jatkuu varmasti ja uskallan suositella hänen palveluitaan julkisesti kaikille ystäville ja tutuille.
Jos haluat sujuvuutta, monipuolisen ammattilaisen ja kumppanin, jolle asiakas on ihmisenä tärkeä, valitse Marjut Kostilainen ja Markkinointi Stila."
Kyösti Iivonen, MarkkinointiMaestro Oy